tiistaina, huhtikuuta 06, 2010

Uudenkarheet Converset ja uudemmat Reebokitkin jo käytössä

Pääsiäismaanantaina otin uudemmat Reebokit käyttöön, en ollut ehtinyt viime vuoden puolella käyttää niitä ollenkaan. Tänään sitte hain varaamani mustat Converset, äiti muistaa, että koristossut on tehty juuri noin hänen ollessaan nuori. Ihan samanlaiset tuli mullekin mieleen katsoessani niitä. Jalassa tuntuivat aivan mahtavilta, just sellaisilta kuin hyvän tossun kuuluu tuntua, kun se on jalkaan sopiva. Tänään on ollu kaikki hienosti, just niin kuin kuuluukin olla!

sunnuntaina, huhtikuuta 04, 2010

Lumi on sulanut aivan uskomatonta vauhtia!

No, näin on, kun pihatiekin on jo kutakuinkin sula, nurmikotkin alkavat pikkuhiljaa paljastua lumen alta. Mä en ensin uskonut, että kevät voisi tulla, mutta kyllä se sieltä tulee! Sanotaanhan, että kevät keikkuen tulevi, näin on tässä kohtaa käynyt. Olen tosi iloinen, kyllä tässä kelpaa laittaa kevättä liikenteeseen! On vaan niin mahtavaa, kun kaikki alkaa paljastua lumen alta!

lauantaina, huhtikuuta 03, 2010

Tepsi ja sarja katkolla

Tepsi voitti kolme ottelua ja sarja on tässä kohtaa katkolla. Mä olen ihmetelly, miten runkosarjassa kuudenneksi sijoittunut joukkue voi pelata niin hyvin, että runkosarjan kolmonen kaatuu puolivälierissä! Eikös se pitänyt olla niin, että Lukko menisi! Mutta kun Tepsi on pelannut näin hyvin, usko on kova myös viimeisen ottelun voittoon. Vaikka olisi miten vaikeaa, voitto tulee!

perjantaina, huhtikuuta 02, 2010

Pitkäperjantai

Pitkäperjantai on tänään, ei se tunnu niin pitkältä, vaikka nimi onkin sellainen. Kotona voi olla ja kuunnella Radio Novaa, kuten minä olen tehnyt. Ja nyt olen syönyt aamiaisen ja mieli on ihan korkealla. Kevät on tulossa ja lumi sulanut ainakin melkein. Nyt vaan pitää yrittää nauttia keväästä ja olla iloinen. Juuri näin se menee kaikkein parhaiten!

torstaina, huhtikuuta 01, 2010

Ole ole ole Tepsi Tepsi

Perjantaina onkin sitten taas Tepsin peli, toivottavasti jaksaisivat jatkaa samaan malliin kuin kaksi ensimmäistäkin ottelua! Niitä oli aika kiva seurata, kun Tepsi pelasi molemmissa matseissa tosi hienosti. Taitaa olla menossa takaisin Suomen jääkiekkohuipulle, toivottavasti näin olisi!

keskiviikkona, maaliskuuta 31, 2010

Runopiirissä tapahtuu

Tänään runopiirissä tapahtuu sen verran, että Salonjokilaakson kuvaaja tulee tän päivän harjoitusta seuraamaan, haastattelemaan Riittaa ja ottamaan meistä runopiiriläisistä kuvia. Tänään on ihan mukava harjoitella, kun saa harjoitella luottavaisin mielin ja nauttien. Näin mä ainakin teen, vaikka toi pääsiäisen jälkeinen tiistai on vähän sellainen vastaan tökkäävä. Hauskaa on ollu ja nyt on näytön paikka ohjaajalle ja tietysti meille itsellemme!

tiistaina, maaliskuuta 30, 2010

Ärsytyskänkkis hävisi!

Ihan hyvä, että hävisi, kun pelkäsin, ettei Huisku tulisi enää morjenstamaan minua. Kun maanantaina olin rääkynyt ihan hullun tavalla, mikä ei ole ollenkaan tapaistani, ei ainakaan koirien kanssa. Nyt mulla soi Radio Novan rakkauden tunti, kunpa voisin joskus osoittaa, miten paljon mä pidän ystävistäni. Sunnuntai-iltana olin sydän syrjällään Salmisen Reijon lähtiessä hälytykseen, näin se on ollu joka kerta näiden kahdentoista vuoden aikana ollu (vuodesta'98 ollaan tunnettu). For the power of  our friendship!

maanantaina, maaliskuuta 29, 2010

Tänään oli mukavaa!

Kyllä, vaikka aamupäivällä ehti pieni ärsytyskänkkäränkkä iskeä koirien kanssa lähtiessä. Onneksi oli lyhytaikainen, kun äiti kertoi, että aivoissa ei ollut mitään. Migreeni kyllä oli, mutta muuten kaikki oli ollut kunnossa. Tänään oli Kaffemukissakin kiva olla, juhlistettiin Heikin lähtiäisiä. Mutta kaikkein parasta oli se hyvä fiilis, mikä tuli, kun kaikki oli kohdillaan!

lauantaina, maaliskuuta 27, 2010

Ensimmäiset toriostokset tuli tehtyä tänään!

No niin tuli, Pertiltä lähti matkaan kolme helmililjaa. Nautin kovasti torilla kulkemisesta, Terttu ja Henri kertoivat, millainen paninivalikoima heillä on. Uusi lempparini löytyy heiltä, se on sitten mukava, kun sen saa ostaa sieltä. Ensimmäiset kahvilakeikat heitän varmaan huhtikuussa, en tiedä vielä. Joskus vaan tuntuu hyvältä, pelkkä kahvilassa istuminen ja torin poikki kulkeminen. Kuinka onnellinen sitä on, kun Arja, Jari, Minna-Maria ja Ismo tuovat kojunsa torille, sitten saa taas hyviä tomaatteja!

perjantaina, maaliskuuta 26, 2010

Tänään oli hiukan mahtavaa!

Tätä kyllä ihmettelin, että ihan huippumahtava päivä oli tullut tähän viikonlopun alkuun, siis saksaksi sanottuna: Echt spass! Olin aamulla kaupassa, iltapäivällä Design Hillissä, kovasti ehdin Märyn autossa pelästyä, jos en ehdikään vaihtaa Sirkkulan autoon. Onneksi Vladi odotti sillankulmalla, sähäkkää menoa oli puolin ja toisin. Mutta fiilis oli tänään mahtavan mukava, kaikki oli ihan superhyvin. Tänään odottaa hauskaa viikonloppua, nyt nautitaan!

torstaina, maaliskuuta 25, 2010

Mahtava päivä toivon mukaan tulossa

Toivottavasti tänäänkin olisi oikein mukava päivä, täytyy vaan nauttia tästäkin. En ollut ihan varma, miten aamu lähtee oikein superaikaisin liikenteeseen, tosi hyvin tuntuu lähteneen. Eikä oikein tiedä, mitä kaikkea kohdalle osuukaan päivän aikana, mutta jos näen yhdenkin ystävän, se saa aina mielen hyväksi. Viron kurssikin on tänään, nyt vaan nautin siitä. Olen tosi onnellinen tästä päivästä, jos vaan saan sen yhtä hyväksi kuin aikaisemmatkin. Olisi se vaan aika hienoa!

keskiviikkona, maaliskuuta 24, 2010

Täysi hönkä päällä koko päivän

Kyllä, ensin heräsin puoli seitsemän aikaan, yhdeksän aikaan Vladi nappasi mut mukaansa kaupungille. Ja ei kun varttia vaille ykstoista takaisin ja Vapun kanssa lenkille. Parturikin piipahti meillä, tuntuu tosi mukavalta, kun tukka on siistin näköinen. Illalla vielä, kun jaksaisi vetää taas runoesityksen harjoituksen, olisi mukavaa. Tänään en ehtinyt jutella Vladin kanssa, mutta kai se jonakin päivänä onnistuu. Hyvällä fiiliksellä mennään ja nautitaan tästä päivästä!

tiistaina, maaliskuuta 23, 2010

Tässä odottamassa

Lähtöä ranskan tunnilleni, jossa tapaan ystäviäni, joita en nähnyt, kun olin viime viikon poissa. Varmaan kertomista riittää, mutta kun sitä ei saa tehdä suomeksi, sääli! Mutta ranskaksikin on mukava kertoa, vaikka se on aika tavalla harmittavaisempaa. Kyllä tässä päivän mittaan on tapahtunut paljon kaikenlaista, en tiedä, mitä vielä loppupäivän aikana tapahtuu. Aamulla Vladi kysyi minne oon menossa, ihan mukavaa. Äiti ei edes huomannut minua toisessa autossa, kun oli itse toisessa. Näin mukavaa oli ja nyt mä yritän nauttia!

maanantaina, maaliskuuta 22, 2010

Lambada Radio Novalla

Siitä on jäänyt paljon muistoja, siksi se tuntuu aina yhtä mukavalta, kun sitä kuulee. Tänään oli kiireinen päivä, kun äidillä oli aikainen meno. Näin mä sentään Veskun ja Vladin tänäänkin, Vesku Ollikkalan-Pahkavuoren autossa ja Vladi Tupuri-Märyn autossa. Oli vaan niin mahtavaa, nyt nautittiin päivästä niin hyvin kuin osattiin, iloisella fiiliksellä!

sunnuntaina, maaliskuuta 21, 2010

Uutta viikkoa odotellessa

Odottelen uutta viikkoa, touhua riittää ihan yllin kyllin. Maanantaina käydään tutustumassa Kaffemukin porukalla lähetysnäyttelyyn, sitten on ne ihan nomaalit kansalaisopiston tunnit puolessaviikossa ja yli sen. Odottelen kovasti runoesitystä, valmisteluvaihe kaikkine kommervenkkeineen on ollu loppujen lopuksi aika mukava, huolimatta sen haastavuudesta. Ei osaa olla poissa yhdestäkään esityksestä, aina niistä on nauttinut!

perjantaina, maaliskuuta 19, 2010

Aikamoisen mahtavaa!

Ihmettelin kovin, kun kutakuinkin joka kerta Veskun ja Vladin vuorot menevät silleen, että he ovat yhtaikaa töissä. Ainakin nää iltavuorot menevät aina näin. Kun Vesku on iltavuorossa Sirkkulan autossa, Vladi on Märyn autossa, joskus saattaa mennä myös toisinpäin. Oli niin mahtavaa nähdä heidät töissä tänään! Ai niin, satamalakko loppui kans, tosi hieno juttu! Se oli lähellä unohtua pois blogista kokonaan!

torstaina, maaliskuuta 18, 2010

Mahtavuutta tänään....

No, ainakin oli tosi mukava viron kurssi, josta jäi mukava fiilis. Näiden kahden päivän kotiintulo oli aivan mahtava, kun Vladi kuskasi molempina päivinä. Keskiviikkona kaks kertaa ja torstaina kerran. Minulla oli vaan mahtavaa, kun tänään oli hyvä mieli kulkea. Tänään olen ollu hyvällä mielellä, kun opiskelu sujui. Lunta satoi, mutta mitä siitä! Kyllähän tää vielä tästä sulaa!

keskiviikkona, maaliskuuta 17, 2010

Iloisen laivareissun tapahtumasatoa

Tiistai-iltapäivänä osallistuin Etelä-Afrikka-aiheiseen tietokilpailuun, sain siinä kuusi oikein. Ihmettelin oikeinkin kovasti, kun näin koulukaverini, jota en ollut moneen vuoteen nähnyt, laivalla! En edes ollut osannut kuvitella sitä molemminpuolista iloa, mikä jälleennäkemisestämme tuli. Ruokajonossa oltiin, siinä kohdassa hulvahti monia lukiomuistoja mieleemme. Ruoka oli tosi hyvää, tunnelma ihan huippumahtavaa koko ajan. Oli siinä haikettakin, olisin heti lähtenyt toiselle reissulle, tää oli niin mukavaa!

tiistaina, maaliskuuta 16, 2010

Laivalla ollessa mietin...

Mitä täällä Salossa on tapahtunut, liukuiko Vladi Veskun mukana. Niin muistin hänen tehneen maanantaina, laivalle lähdön päivänä. Fiilis oli mitä mahtavin, se siirtyi moneen otteeseen laivalla olleista ihmisistä minuun ja toivon mukaan myös päinvastoin. Ystäviä tuli nähtyä aika liuta, joten matka oli mukava! Aamutuimaan lähdettiin Tukholmasta, suht koht hyvin nukutun yön jälkeen matkaa oli nautinto tehdä!

maanantaina, maaliskuuta 15, 2010

Toivottavasti laivamatka menisi hyvin

Ettei nyt ihan älyttömästi tarvitsisi omaa käytöstään jännittää. Toivottavasti osaisin kuunnella ohjeita, ettei matka menisi huonon ohjeiden kuuntelemisen taidon takia pilalle. Toivon muutenkin, että osaisin nauttia reissusta samalla tavalla kuin osaan nauttia kotona olemisesta, fiilis on mahtava molemmissa! Pitää oikein olla nauttimassa ja elämässä reissua, ihan linja-autosta laivalle asti! Sen tiedän, että kun mä noudatan ohjeita, kaikki on hyvin.

Riston päivänä 2010 terveisin Maria

lauantaina, maaliskuuta 13, 2010

Iloisia fiiliksiä tarpeeksi asti!

Noh, kylllähän tää päivä on kutakuinkin näin mennyt, en tiedä, koska lauantai olisi mennyt näin mukavasti. Yksi juttu vähän harmitti, se oli, etten nähnyt Vladia tänään. Kuuntelin netistä Turun Radiota, Turussa vierailleet ulkomaalaiset merimiehet eivät ymmärtäneet ahtaajien lakkoa ollenkaan. En mäkään oikein ymmärtänyt, mutta nyt näin... Hauska päivä on ollu, sitä ei sovi kiistää. Tänään on kaikki mennyt kohdilleen ihan ok!

perjantaina, maaliskuuta 12, 2010

Iloa ja mahtavuutta, riemua ja reippautta!

En kyllä muista ainuttakaan päivää, että olisin aloittanut kotitöiden tekemisen ennen seitsemää! Mutta näin tein tänään, laitoin ensin sängynpeiton pesukoneeseen, vaihdoin osan petivaatteista... Kyllähän siinä oli kiirettä koko päivälle, mahduta siihen vielä kaksi kauppareissua, ystävien kanssa juttelu, siinä tulee päivälle huikeasti pituutta! Mutta sillankulmassa saa olla iloisella mielellä, kun Vladin kanssa juttelee, eipä siinä mitään! Samalla tulin kertoneeksi päivän tapahtumat aika yksityiskohtia myöden. Mahtava viikonlopun alku, mukavaa!

torstaina, maaliskuuta 11, 2010

Olipa mulla mukavaa tänään

Aamulla oli mukava nousta sängystä ylös, käydä kiireettömästi suihkussa ja nauttia kaikesta, mitä oli päivän aikana tehnyt. Illalla tulin viron kurssistani kotiin, oli kyllä sen verran mukavaa, että jäi tosi hyvä mieli. En osannut aavistaakaan, miten mahtavaa oli vaan yhtenä ainoana ihan tavallisena torstaina. Radio Nova soi takana ja mieli on korkealla!

keskiviikkona, maaliskuuta 10, 2010

Aurinko juovutti mut tähän kuntoon

Olin niin väsynyt, etten muistanut koulun jälkeen yhtään, minne mun pitää mennä paikkuria odottamaan. No, onneksi koulun nurkalla muistin, että sillankulmaanhan mun pitää mennä. Tänään on ollu tosi kiva päivä, toisaalta ihan hyväkin, ettei ole tarvinnut mennä kauppaan, koska aurinko on todellakin juovuttanut sekä äitiäni että minua. Nyt on keli aika reippaasti suojan puolella, en ole edes mittaria katsonut. Mutta fiilis on ihan mahtava, näin mennään nyt!

tiistaina, maaliskuuta 09, 2010

Ihqu päivä

No, onhan tää ollu ihan ihana päivä kaikin puolin, kun joka hetki on tapahtunut sellaista, mitä ei edes osannut kuvitella. Iloisin mielin oon menny. Novalta kuului pari biisilempparia ranskan tunnilta tulon jälkeen, lisäksi mulle kävi vielä silleen, että aamupäivällä vartin yli yhdentoista Sirkkulan vuoroa odottaessani Vladi kysyi, minne olen menossa. Se nyt on niin hänelle tyypillistä! Olen ehtinyt kulkea vasta pari vuotta hänen kanssaan, mutta joka kerta on tapahtunut tää sama juttu. Iloisin mielin on menty!

maanantaina, maaliskuuta 08, 2010

Wandering on Horizon Road

Tänään mietin, onko siitä tosiaan jo viikko, kun murehdin lakkoa, huomasin, että näin todellakin on. Nyt ei ole ollut mitään aihetta murehtia, kun lakko meni vajaassa vuorokaudessa ohi. Olen kulkenut, nauttinut kulkemisesta ihan samaan malliin kuin tähänkin asti. On ollu sellainen hyvä fiilis koko loppuviikon ja siitä on tosiaan nauttinut. Kyllä nää päivät ovat menneet varsin vauhdikkaasti, pitää olla hyvällä mielellä. Aamu on jo alkanut...

Otsikko tälle tekstille tulee yhdestä Nightwishin kappaleesta, jota olin soittanut ennen kuin aloitin kirjoittamisen, nyt se soi taas. Musiikki soi ja mieli on korkealla!

sunnuntaina, maaliskuuta 07, 2010

Viikko on mennyt!

Aika vaihtelevin fiiliksin, mutta ihan hienosti kuitenkin! Alkuviikosta oli vähän pettymystä kuljetusalan lakon takia, mutta mitä pitemmälle viikko meni, sen iloisempi fiilis vallitsi. Varsinkin tää loppuosa viikkoa kaksine lentopallomatseineen oli kyllä niin mahtava, etten oikein osannut kuvitellakaan! Aamulla tässä nyt sitten on ottanut ihan rennosti, varsinkin tää päivä tässä menee ihan rennosti. Ja just nyt, aamulla voi vielä tapahtua ihan mitä vaan. Hauskaa on ja mahtavaa, kyllä tässä kelpaa laittaa tää uusi viikko liikenteeseen!

lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

Oli mahtavaa!

Aamulla oli mieli korkealla, herätessä huomasi taas kaiken kauneuden. Tänään oli sellainen hieno fiilis! Josta sai nauttia ihan joka hetki, täysillä ja iloiten. On tilanteita, joissa voin olla hyvällä mielellä, mutta myös tilanteita, joissa ei olla niin hyvällä mielellä. Tähän viikkoon on mahtunut tasaisesti kaikkea, ihan sopivasti molempia, hyvää mieltä ja huonoa mieltä, ne kaikki kuuluvat elämään!

perjantaina, maaliskuuta 05, 2010

Tänään...

On perjantai ja viikonloppu alkaa! Siis nyt on kaikki hyvin, kun lakko ei mennyt ihan viikonloppuun asti. Aika mahtavaa tässä on ollu se laaja tunteiden kirjo, mitä sen vajaan vuorokauden aikana ehti tuntea. Ensin karmea pettymys lakon alkamisesta, sitten suuri ilo keskiviikkona, kun sovintoesitys on hyväksytty ja lakko päättyy. Näin ne tunteet menevät melkoista vuoristorataa, aina miettii, mikä on tehnyt sen hyvän fiiliksen. Nyt on kaikki kohdillaan, kun kaikki tutut kuskit ovat töissä taas!

torstaina, maaliskuuta 04, 2010

Ei pitkäkään kaikkialle ylety!

Huomasin sen tossa vähän aikaa sitten kurottaessani kahvipakettia, että saisin purkin täytettyä. No, tuolin päällehän sitä joutui kiipeämään, vaikka lukemattomia kertoja on noussut varpaille ja saanut kahvipaketin alas. Näinhän on, että vaikka minullekin on tätä pituutta siunaantunut, joskus joudun kiipeämään tuolille ja vaikka mihin, että saa tilanteeseen tarpeellisen tavaran korkealta hyllyltä alas. Kyllä mä saan mennä vaiikka miten korkealle eikä tunnu missään!

keskiviikkona, maaliskuuta 03, 2010

Tänään...

Ei mitään tietoakaan siitä pettymyksestä, mitä mä tunsin maanantaina ja tiistaina. Nyt on fiilis kutakuinkin kohdillaan, tossa uutisia kuulostellessani sain just kuulla, että kuljetusalan lakko loppuu. Elikkäs se tarkottaisi nyt sitten sitä, että torstaista asti rupeaa paikkurit taas kulkemaan, kaksi lakon aikana ajamatta jäänyttä linjaa ajetaan ihan normisti nää loppuviikon päivät ja ens viikosta eteenpäin. Jesh! Mahtavaa! Tänään ei vielä autot kulje, mutta ei ehtinyt haaskupäiviä tulla, lakon pitkittyessä näin olisi käynyt. Ja nyt on kaikki kohdillaan, saa mennä näin, eteenpäin!

tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Lakko tulee, mutta mieli pysyy korkealla

Vähän mä olin pettynyt, kun lakko alkaa, mutta eihän sille mitään voi. Yritän vaan pitää mieleni mahdollisimman hyvänä, harmittaa se, kun kaikki mukavat jutut kuljettajien kanssa jäävät pois. Varsinkin tilanteessa, jossa Veskua ei ole nähnyt kokonaiseen viikkoon ja haluaisi tietää, millaista maukujaisissa oli. Yritän edetä tilanteen mukaan, sekin auttaa jo aika paljon. Enhän mä voi kuljettajia syyllistää, ei se onnistuisi multa ollenkaan! Liitto ehkä voisi olla se syyllistämisen kohde, mutta ei kuljettajat, en pystyisi siihen.

maanantaina, maaliskuuta 01, 2010

Ihmetyksen aiheena ajan nopea meno ja toiveena lakonuhan peruuntuminen

Ihmetyksen aiheena on ollu se, miten vauhdilla tää kuusitoista päivää Vancouverin olympialaisia on mennyt. Päättäjäisiäkin tuli seurattua ja oli ne hienot! Olympiatulen sammumista en ehtinyt nähdä, mutta netistä oli sentään mahdollista seurata. Toiveitakin olisi, en tiedä, toteutuuko se. Toiveena olisi se, että sovintoesitys hyväksyttäisiin ja lakkoa ei tulisi. Kyllä oli mahtavaa, vaikka mitaleita tuli tavoitteeseen suhteutettuna vähän. Mutta fiilis korkealla ja sovintoesitykseen vastauksia odotellen!

Sumi, Miga ja Quatchi toivovat samaa kuin minäkin, ettei lakkoa tulisi!

sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Sleeping Sun livenä

Tässä tää on, Nightwishin paras kappale livenä! On hiukan harmittavainen laulaa mukana, kun matsikannustus vei ääneni melkein kokonaan. Kun ei koskaan osaa kannustaa sillä tavalla, että ääni ei menisi. Aina puristaa itsestään kaiken, mitä puristettavissa on, ite huomaa sen heti. Mutta mahtavaahan tää kannustaminen on, kun voitto tulee, siitähän täytyy nauttia. Mutta fiilis on korkealla, kannustamisesta nauttii!

lauantaina, helmikuuta 27, 2010

Lauantaiaamun mahtavaa

Ymmärrän kyllä suomalaisten kiekkofanien tyrmistyksen, kun satun itsekin olemaan kiekkofani. Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että Suomen maaliin menee kuusi kiekkoa ja monesta yrityksestä huolimatta jenkkimaaliin vain yksi! Siis aivan luokatonta touhua! Luulen, että en koskaan enää katso jääkiekkoa olympialaisissa, tää teki nyt ainakin sen. Toki mä voin edelleen seurata liigaa, siinähän mulla on suosikkinani TPS, nyt ja aina! Tänään on LP Viestin ottelu, toivottavasti saisin yhtä hyvän kannustuksen nyt kuin kahteen aikaisempaankin otteluun Huutosakki Satasen kanssa!

perjantaina, helmikuuta 26, 2010

Onneni kukkuloilla

Onneni kukkuloilla olen tänään, kyllä fiilis on kutakuinkin se, mitä aamuun lähtiessä oli suunnitellut. Olympialaisissa tuli kaksi pronssimitalia, hienoa viesti- ja jääkiekkonaiset!  Perjantaina en oikein osannut sen ihmeemmin päivän kulkua suunnitella, en vaan oikein tiedä, mitä tekisin tänään. Jos vaan on yhtä hyvä fiilis, ties mitä keksiikään taas päivän aikana! Onneksi sitä on aika kekseliäs, kyllä kaiken saa kohdilleen, kun osaa nauttia!

torstaina, helmikuuta 25, 2010

Iloisesti on talviloma tähän asti mennyt

Torstaihin asti on tultu, ilman sen kummempia fiiliksen katoamisia. Oon päässyt monta kertaa Vladin kanssa kulkemaan, viimeksi keskiviikkona, kun olin ruokakauppaan menossa. Ja niin mukavaa oli mennä koko lenkki, kun Sirkkulaan asti ehdittiin, Vladi kysyy, minne olen menossa. Sen hän tekee ihan joka kerta, kun olen liikenteessä ja hän on ajossa. Miten mahtavaa onkaan ollut viettää talvilomaa just nyt, kun kaikki on hyvin kohdillaan, tänäänkin toivoisin päivän lähtevän hyvin liikenteeseen!

keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010

Uskomatonta, mutta totta!

Näin se nyt vaan on, että kaikki hyvät kappaleet tulee aamulla ja puolenpäivän jälkeen! Tänään tosiaan kävi tässä kohtaa silleen, että Novalla soi Lady Gagan Poker Face, biisi, josta tykkään ihan älyttömästi. Ja Bad Romance on kans sellainen kappale, josta tykkään tosi kovin. Eli aina, kun jompikumpi näistä kappaleista tulee, radio, no, se täytyy laittaa melkein kaakkoon, ei koskaan ihan täysille niin aikaisin aamulla. Tänään on sellainen aika hyvä fiilis, tänäänkään ei tarvi Moisioon mennä!

maanantaina, helmikuuta 22, 2010

Kun on ihan hyvä fiilis...

Voi odottaa tapahtuvaksi ihan mitä vain. Mulle tää ensimmäinen talvilomapäivä oli tosi hieno! Ekaa kertaa kymmeneen päivään näin Vladin, kaks kertaa kuljin hänen kanssaan päivän aikana. Puolipäivästä meitä oli useampi ihminen, iltapäivälläkin oli kaksi. Hanskani olivat aivan täynnä lumihiutaleita, tähtiä oli vaikka minkä mallisia. Päivään mahtui paljon hienoa, kyllä!

torstaina, helmikuuta 18, 2010

Mielettömän mahtavat penkkarit!

Mun täytyy kyllä näistä penkkareista sanoa, että mielettömän mahtavat olivat. Varmasti mahtavimmat omieni jälkeen, kyllä ehdottomasti näin! Vähän Salossakin liikenne ruuhkautui, mutta ei mitään pahempaa. Yksi paikkuri tuli abien perässä Sillankulmaan, mä ajattelin, miten mahtavaa voikaan olla omien muistojensa verestäminen. Abiristeilykin oli unohtumaton, sitä samaa toivotan myös vuoden 2010 abeille!

sunnuntaina, helmikuuta 14, 2010

Oikein riemukasta ystävänpäivää toivotellen!

No, nythän se sitten on, ystävänpäivä! Sitä tässä nyt haluaisin toivottaa kaikille ystävilleni ihan sydämen pohjasta. Kun niitä ystäviä kerääntyy aina aika tavalla, ne tuppaavat väkisin unohtumaan. Mutta kyllä sitä aina kaikkia kuitenkin muistaa. Ihan erityisenä mulla on tänään mielessäni Vladi, koska hän on aina ystävällinen mua ja kaikkia muitakin paikkurissa kulkevia kohtaan. En edes muista, onko hän ollut kovin monta kertaa epäkohtelias, ei ainakaan minua kohtaan. Mukava on hänen kanssaan kulkea, on!

torstaina, helmikuuta 11, 2010

Iloisia kissoja

Mauuu! Kaksi iowalaiskissaa, Dewey Readmore Books ja Tom, ovat mukavia kissoja. Tänään kirjoitin Sydänjää-blogiin runon Dewey Readmore Booksista, vaikka en ollut vielä lukenut kissasta kertovaa romssua. Kai senkin aika tulee pian. Tänään on kaikki ollut hyvin, nyt vaan nautitaan!
Mauuu! Kissanpäiviä kaikille!

keskiviikkona, helmikuuta 10, 2010

Hienoa!

Että päivästä oli tullut näin hyvä!
Että kaikki osui kohdilleen!
Että runotunti oli hieno!



Tässä tää mun joulukorttikuvani vuodelta 2009. Oltiin menossa Mahlikselle talvilystiä pitämään, bussina Vainion Mersu Tourino, kuljettajana Timo R., on muuten Tilausajokuljettajien puheenjohtaja!

maanantaina, helmikuuta 08, 2010

Olisit ihan hiljaa...

Ja tulisit tähän lähelleni juuri nyt, tietäen, että olen tässä. Kuinka iloinen olisinkaan siitä! Kaikki meni niin hienosti, arkipäivisin ei ole juuri muita koiria liikenteessä kuin Vappu ja Huisku. Kuinka onnellinen sitä on, kun kerran päivässä pääsee heitä ulkoiluttamaan, on tosi hieno juttu! Ulkona tuulee, elämä on mukavaa! Kuinka hienoa olisi huomata kaikki kaunis, mikä saa minut iloiseksi. Iloiseksi saa myös se, kun on Vapun ja Huiskun kanssa liikenteessä!

sunnuntaina, helmikuuta 07, 2010

Hieno lentopallomatsi!

No, oli toi kyllä niin uskomaton ottelu kannustaa, kun vasta tässä kohtaa kävin kannustamassa ensimmäisen naisten otteluni. Kyllä mun täytyy sanoa, että kannustamiseni oli yllättävän hyvin kohdillaan, ottaen huomioon just ton ensikertalaisuuden. Ja nyt sitten huomasin sen, että fiiliskin oli kohdillaan! Tietysti Satasen mukana on hiukan erilainen kannustaa kuin mitä Piin sakissa, mutta meteli on aivan samanlaista molemmmissa. Ei sitä voi edes ymmärtää, niin mahtavaa se on!

keskiviikkona, helmikuuta 03, 2010

Runopiirissä sovittua

Tänään sovittiin, että ottaisin ainoastaan yhden runon tähän kymppivuotisjuhlamatineaani. Molemmat mulla olleet ehdokkaat olivat sen verran pitkiä, että sen takia päädyttiin yhteen runoon. Toi Kesäilta-runo on mulle selkeesti toista ehdokasta mieluisampi, joten sen mä nyt sitten esitän esityksessä, joka aikaistui reippaasti normaaliajankohdasta. Fiilis on ihan mahtavaa, just nyt on kaikki ihan hienosti. Mulla on ihan mielettömästi hyvää fiilistä jo kahta kuukautta ennen esitystämme, nautitaan!

tiistaina, helmikuuta 02, 2010

Nightwishiä ja lumitöitä

No, näinpä tää aamu on tässä menny, Nightwishiä kuunnellessa ja lumitöissä häärätessä. Olin tosi iloinen, kun kaikki osui hyvin kohdilleen, tietää ainakin, miten loppuviikko menee, kun alkuviikko on mennyt näin hienosti. Vappu ja Huisku pyrkivät luokseni lumitöissä häärätessäni, voi vitsi, miten mukavaa. Mä sanoin, että pikkusen päivemmällä haetaan, kova veto oli päällä! Mukavaa, kun koirat olivat niin mukana mun päivässäni heti aamulla!

maanantaina, helmikuuta 01, 2010

Radio Nova maanantaiaamuna

Tässä on tää hyvä fiilis päällä, kaikki kohdillaan. Nyt vaan toivoisi, että voisi näyttää sen hyvän käytöksen, ei Asperger-käytöstä. Mutta kun se Aspergerkin tulee. Radio Novaa ja aamun radiota tässä kuunnellaan, on kuunneltu jo kuudesta asti. Helmikuu alkaa ja toivottavasti samalla fiiliksellä jatkuu, kuin mihin tammikuu loppui. Tänään on toivon mukaan hyvä päivä, saan kertoa siitä muissa blogeissani. Maanantaina pitää olla kaikki hyvin, nyt nautitaan!

sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

Iloinen viikonloppu!

No, kyllä oli! Varsinkin hyväntuulisen viikon jälkeen, ei yhtään enempää eikä vähempää sen takia, kun Vladi oli koko viikon mun linjalla iltavuorossa, millähän on ensi viikolla? Täytyy tässä varautua siihen, että hän kysyy, minne olen menossa! Tää viikonloppu oli ihan erityinen, koska molempina päivinä on ollu jotain mahtavaa. Tässäkin päivässä on ollu ne omat juttunsa, kyllä on kelvannut laittaa päivää liikenteeseen!

perjantaina, tammikuuta 29, 2010

Tässä tää...

No nii, tässä tää upea kappale perjantain kunniaksi. Kovasti on herkällä mielellä, varsinkin, kun noita koiruleita on ihan mahoton ikävä! Tää kappale on omistettu Vapulle ja Huiskulle (koiruleille), Vladille tietysti myös. Ehkä kaikkein eniten näille upeille naapureille, jotka asuvat tässä samassa Kallinrinteen taloyhtiössä kanssani. Miten mahtavaa on asua ja olla yhdessä, näin se menee!

keskiviikkona, tammikuuta 27, 2010

Vitsi, mikä päivä!

Kiva päivä tästäkin taitaa olla tulossa, mun runopäivästäni. Kai mä tänäänkin pääsen nauttimaan opiskelusta, lausunta on niin mukavaa! Ja varsinkin, kun Laila lupasi kirjoittaa ja tulostaa mulle runon, joka on kuin mulle tehty. Senkin näen nyt runotunnille mennessäni. Ja kun mä oikein ajattelen, miten mukavaa kaikki onkaan! Eilen illalla ranskan tunnilta tullessa oli hyväntuulista menoa, varsinkin Saara ja Vladi saavat mut niin hyvälle tuulelle, jos osuvat kanssani yhtaikaa, sehän on aina tosi mukavaa!

tiistaina, tammikuuta 26, 2010

Tänään...

On tässä tapahtunut niin paljon kaikenlaista ja vähän pitkin päivää, ihan samanlainen pöljä päivä kuin kaikki muutkin päivät. Huomasin tossa Vapun kanssa tullessa, että keli oli mitä mahtavin, musta itsestänikin tuntui tosi hienolta kulkea lenkkiä hänen kanssaan. Ja nyt varsinkin, kun itsellänikin on ollu flunssasta huolimatta aika hyvin pullat uunissa, mikäs sen parempaa. Jukka latasi aamulla korttini, mulla oli taas kulkemisen fiilis!

maanantaina, tammikuuta 25, 2010

Voi hiivatti, miten mukava päivä!

Orastaneesta flunssastani huolimatta päivä sujui suht koht suunnitelmien mukaan, alkupäivä tosin meni aivastaessa, mutta muuten ihan jees. No nyt on sitten sama juttu kuin muutama kuukausi sitten, todennäköisesti mä pääsen kulkemaan Vladin kanssa koko viikon. Eihän sitä tiedä ollenkaan, tänään mä hänet tossa viiden ajoissa näinkin. Joten ihan hyvä päivä tänään, sain maistella tansanialaista teetä, joka maistui yllättävän hyvältä! Mahtavaa! Oli!

sunnuntaina, tammikuuta 24, 2010

Viimeiset Wikipedian artikkelit tuli tehtyä!

No, näin tuli, oli niissä jo kuviakin lisätty. Oon niihin tosi tyytyväinen, kun sain sen Mersun Travegon tehtyä, siihen olin oikein tyytyväinen. Nyt mun pitää viel harkita, teenkö Sprinter-minibussista, kun se oli jo kertaalleen ollu, mutta oli poistettu jossain vaiheessa. Mutta fiilis on kyllä tosi hieno, ihan huippumukavaa saada hyvä fiilis uuden viikon alkuun! Musiikki soi ja mieliala on kohdillaan, näin se menee!

lauantaina, tammikuuta 23, 2010

Lauantai ja just tässä kohtaa

Aamulla menin kymmenen aikaan kaupungille, kieppasin Sirkkulan kautta. Kysyn vielä, onko niin, että tauko on varttia vaille kaksitoista, Jashar nyökkää. Varttia vaille yksi olen jo kotona, ei mene kuin pari tuntia ja äitikin on kotona. Nyt tuntuu, että kaikki on kohdillaan, voin hyvillä mielin valmistautua lauantain loppupäivään. Kaikki on vaan niin hienosti tänään, tuntuu, että jos saisin vielä yhden päivän, voisin ottaa sen juuri tähän kohtaan!

perjantaina, tammikuuta 22, 2010

Hyvä fiilis, tässä ja nyt

On vaan niin mahtava fiilis, just nyt! Enkä mä aina edes tiedä, mistä se tulee. Kurkkasin koiraystäviäni, Huisku juoksi kipin kapin alakertaan nähdessään, että kurkistelija olen minä. Ja vielä tässä kävi niinkin, että Vladi tuli mua vastaan, varmasti vähän ihmetteli, missä koirat on. Toivottavasti olisi hauskaa koko päivän, nyt vaan on sellainen fiilis, että voisi odottaa enemmänkin. Munkin täytyy lähteä kaupassa käymään, toivottavasti ehtisin viel nähdä Vladin, ennen kuin hän lähtee Kuusjoen ajoon. Hauska päivä on tiedossa, sen mä tiedän jo nyt!

torstaina, tammikuuta 21, 2010

Hiippailee pieni ilontynkä!

Tässä mä olen, koneella kuuntelemassa Radio Novaa, miettien, mitä kaikkea mukavaa on tapahtunut päivän aikana. Yhdeksän aikaan lähdin kaupungille, varttia vaille kymmenen mä törmäsin Vladiin, voi vitsi, miten mukavaa se taas oli! Ja sekin, että hän taas kysyy, minne mä olen menossa. Tänään on niin kohdillaan taas, miten voikin olla näin hienoa!  Joskus vaan tuntuu, että ovet paukkuvat ilosta, ainakin tänään. Oli hyvä fiilis, tänään, toivottavasti kaikki olisi hyvin!

keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010

Upea keskiviikko

Olin iloinen tänään, kello neljän aikaan Jashar vei mut kaupungille. Tänään Vladi tuli mua vastaan työpäivänsä päätyttyä. Mä mietin, mitä tälle linja-autonkuljettajalle voisi tehdä ystävänpäiväksi, jotain erityistärkeää täytyy olla. Olin iloinen siitäkin, kun kaikki on matsannut kohdilleen viikon kolmena ensimmäisenä päivänä. Runopiiri on ollu tosi mukava näiden kahden ensimmäisen viikon aikana, se vaan tuntui siltä nytkin. Aurinko paistoi sydämessäni taluttaessani iloista Vappu-koiraa, otettuani remmin pois ystäväni juoksi rappuset ylös, meni nukkumaan. Nautin ja iloitsin, päivän mukavia juttuja on ollu paljon

tiistaina, tammikuuta 19, 2010

Kaksi tuntiako liian kauan?

Tää kysymys on vaivannut mieltäni siitä asti, kun tulin kaupungilta. Koskaan en ole saanut sanomista kahden tunnin kaupungilla olemisesta, minusta tuntui, että nytkin olin ihan sopivasti kotona! Tässä tapahtui se, että äiti oli saanut peruutusajan kulmien laittoon, kumpikin meistä oli odottanut sitä vasta loppuviikkoon.Sanomisesta loukkaannuin niin sydänjuuria myöten, että koiratkin ihmettelivät. Vappu tunki syliini ja yritti lipaista minua, en edes sysännyt häntä pois sylistäni. Mukaavaakin mahtui alkuosaan päivää, ainakin se, kun sain vaihtaa muutaman sanan Vladin kanssa ennen kotiin lähtöä, ihan hyvä kuitenkin!

maanantaina, tammikuuta 18, 2010

Voi vitsi, mikä päivä!

No, tänään oli kyllä melkoisen hieno päivä, enpä kyllä osannut ihan tällaista päivää ennakoida. Tänään mä lähdin puoli kymmeneltä kaupungille, näin siinä vartin vaille kohdassa kaupungille tullessa myös Vladin. Tänään se tuntui niin hienolta, kyllä mä osasin mahtavoittaa päivän just oikeassa kohdassa laittaessani musatoiveekseni Madonnan I'll remember-kappaleen, mutta myös Sakari Kuosmasen Pieni sydän on ihana, mun pieneen sydämeeni mahtuu ystäviä suuri joukko, ainakin Jashar, Saila, Vladi, toki myös kaikki Kaffemukin iloiset ihmiset!

sunnuntaina, tammikuuta 17, 2010

Ihanaa, sunnuntaina!

Tää on tosi huippujuttu, kun saa ihan vaan olla sunnuntaina, ensi viikon alkuosa torstaille asti on ihan yhtä kiireinen kuin se on tähänkin asti ollut. Radio Nova soi tossa takanani, on vaan niin mahtavaa, kun kaikki nyt näyttää matsaavan hyvin tän päivän suhteen. Siemailin lasillisen omaa limsaani, siitä sain sen tutun hyvän fiiliksen, jonka olin taas jostain onnistunut saamaan. Maanantain toiveeni tuntuisi toteutuvan, se on nimittäin tää, että näkisin Vladin tässä viikon aikana. Tietenkin myös kaikkia muitakin mukavia paikkurikuljettajia, tässä tää viikko menee!

lauantaina, tammikuuta 16, 2010

Tahtoisin...

Että harrastuksistani huolimatta elämäni olisi kiireetöntä, että hauskaa olisi kuitenkin. Ovathan nää kaikki harrastukset mukavia, joskus vaan tuntuu, että kaikkia aika menee harrastamiseen. Ainakin sellaisina päivinä, joina näen unta kissaystävistäni. Minulla on kotona paljon kissaystäviä, joita mä voin silittää. Miauuu! Kuinka olin onnellinen uudenvuodenyönä, kun pääsin Konstaa ja hänen kavereitaan morjenstamaan.

Kissat ovat onnellisia nähdessään minut, aina kesällä kehrätään, kun ihmiset hääräävät ulkotöissä ja käyvät niiden lomassa tervehtimässä mainioita kisuliineja. Vanhimmat ovat kymmen- ja yhdeksänvuotiaat, Konsta täyttää kesällä, Gisset niinikään kesällä ja Faustina huhtikuussa. Upeita kissoja koko nelikko!

perjantaina, tammikuuta 15, 2010

Vapaalla olevalle ystävälle

Kuka on se ystävä, joka saa minut hyvälle mielelle? Ajaa paikkuria ja kuljettaa minua edestakaisin harrastuksiini ja kansalaisopistotunneilleni? Eihän se voi olla kukaan muu kuin Vainion paras paikkurikuljettaja Vladi! Joka kerta hän kysyy, minne olen menossa, riippumatta siitä, missä linjassa hän on. Lähtiessä liu'un koko kierroksen mäen päältä Sirkkulaan asti, monesti just siinä kohdassa vastaan, minne olen menossa. Vuodenvaihteessa olin monena päivänä liikenteessä, moneen kertaan siinä sai vastata, minne menee. Kerran oli sellainen juttu, että oli kamalan kylmää, kyllä siinä motkotettiin kerta ja toinenkin. Mutta ihan mukavaa oli, tänään vaan en nähnyt, kun on koko loppuviikon poissa. Mahtavaahan se on sitten, kun taas maanantaina nähdään!

torstaina, tammikuuta 14, 2010

Jos olisit tässä nyt

Näkisit tän kaiken, minkä mä näen. Jos olisit tässä nyt, kuulisit koirien iloisen haukunnan ja kissojen nau'unnan. Jos olisit tässä nyt, kuinka onnellinen olisit! Jos olisit tässä nyt, kuinka paljon osaisit iloita tästä kaikesta, mistä mä jo iloitsen! Tässä ja nyt, kuinka iloista olisi! Sinusta olisi yhtä mukava kulkea paikkurissa kuin minustakin on, joka päivä mä olen mukana. Ja aina Vladi kysyy, minne olen menossa, hänen täytyy saada tehdä se ja mä annan hänelle siihen mahdollisuuden. Kuuntelen aina Energyä tai Novaa, muutamana päivänä on Nova ja muutamana Energy. Olen niin iloinen saadessani mahdollisuuden, suuren mahdollisuuden!

keskiviikkona, tammikuuta 13, 2010

Runopiiriä aloitellessa ja huoneen karmeuden kismittäessä

Tulin tossa runopiiristä kotiin, se oli mennyt ihan jees. Mutta kotiintulo ei ollutkaan ihan sitä, mitä odotin. Äiti kysyi vielä, oliko mulla jotain hankaluuksia runopiirissä, no ei mulla nyt niitä ollut. Se vaan harmitti, kun kaikki oli ollut joulunaikaan kohdillaan, mitä tulee huoneen siisteyteen, mutta nyt se oli aivan karmea. En voinut ymmärtää, miten olinkin heittänyt taas ihan lössiksi!  Ei saa heittää lössiksi, ei saa olla tyhmä paskiainen!

tiistaina, tammikuuta 12, 2010

Nyt se taas alkaa

Kansalaisopisto! Kevään rupeama on kutakuinkin samanpituinen kuin syksylläkin, ihan mukavaa on taas aloitella! Just tossa maanantaina juttelin Ritvan kanssa, hänellä on ihan sama tilanne kuin minullakin, ettei ole löytänyt runoa kevätesitystämme varten. Mietittiin sitäkin, että jos runoa ei löydy, on pakko jättää esitys väliin. No, on siihen aikaa, joten mahdollista on, että mekin löydämme omat runomme. Toivottavasti tänään olisi parempi päivä sikäli, että ehtisin vaihtaa muutaman sanan Vladin kanssa, harmitti hiukan se maanantainen Sillankulmasta lähdön kiireisyys!

maanantaina, tammikuuta 11, 2010

Tänään

Paluu arkeen on
edessä, onneksi sitä on
aika sopeutuva.

Eipä tuo juurikaan haittaa,
nyt vaan nautitaan ja
ollaan iloisia.

Tänään ehtii
vielä tapahtua
kaikenlaista, ei
kaikki vielä
tässä ole!

Kevätkaudet alkavat
niin Kaffemukissa kuin
kansalaisopistossakin,
peräti neljänä päivänä
on menoa!

sunnuntaina, tammikuuta 10, 2010

Kuinka kaunista!

Kävin ulkona hakemassa sanomalehden, voi vitsi, miten kaunista kaikki on! Avatessani postilaatikon huurretta putosi postilaatikoiden takana olevan puun oksalta kasvoilleni ja postipinkan päälle. Ei se pinkka ollut kovin iso, sanomalehti ja muutama mainos. Matkalla pysähtelin muutamaan otteeseen, kun Uskelan kirkon suuri kello soi aamusoittoaan. Piti se kuulla matkan aikana, en edes juossut pihatietä alas, vaikka oli kylmä. Kuinka ihanaa onkaan, kun puiden ja pensaiden oksilta löytyy lunta ja pakkashuurretta, kyllä sitä nauttii ja elää hetkessä. Ja nyt, kun saan taas normaalin arjen liikenteeseen, se on myös mukavaa!

lauantaina, tammikuuta 09, 2010

Lauantaina kirpparin kevätkautta aloittamassa

Tänään alkoi kirpparin kevätkausi joulutauon jälkeen, oikein pitkä tauko takana ja nyt sitten oli mukava aloitella tauon jälkeen. Oli sellainen mahtava fiilis koko ajan, nyt tietää, mitä tekee. Sailallekin tuli lähetettyä kirppariterkkuja, oli tosi mukava tehdä se! Oli ihan tosi mahtavaa, pakkanen alkaa pikkuhiljaa lauhtua. Tosi mukavaa, kun gepardien kanssa saa seurustella!

Kaikki hyvin taas! On vaan niin  mukavaa, kun
kaikki on taas kohdillaan!

perjantaina, tammikuuta 08, 2010

Perjantaina hiukan kahdeksan jälkeen

Mulla soi Radio Nova, mä vaan olen ja ihmettelen tätä huikaisevan kaunista maisemaa. On vaan niin mahtavaa, kun kaikki on taas niin hyvin kuin vain voi olla. Ajattelen, että nyt on vähän mukavampaa kulkea paikkurissa, kun koulutuksessa olleet kuljettajat ovat ajossa. Tänään on varmasti hyvä päivä, sen mä tiedän jo nyt. Onkohan mitään sen mukavampaa kuin tuijotella ulos, nähdä tää kaikki kaunis maisema, mitä täällä on. Iloisin mielin mä saan mennä tän päivän, nyt nautitaan ja ollaan iloisia, että on hyvin!

torstaina, tammikuuta 07, 2010

Tänä aamuna...

Mietin, miten mahtavaa on, kun ulkona sataa lunta. On niin mukavaa olla tässä ja nyt, kun kaikki on hyvin. Vappu ja Huisku ovat taas iloisia, kun pääsevät kanssamme ulos, voi vitsi miten mukavaa se on itsellekin! Tänään toivoisin, että Vladi olisi töissä, kyllä sekin olisi tosi mukavaa! Ja varsinkin, kun hän aina kysyy, minne oon menossa, sehän siitä niin mukavan tekee, tästä meidän jutustamme! Ja lumipyryn keskelläkin on mahtavaa!

keskiviikkona, tammikuuta 06, 2010

Jokohan nyt pyhät alkaisivat olla ohi?

Kyllä, loppiainen on viimeinen pyhä tässä joulun aikaan, torstaina on jo normaali arki edessä. Tänään olen tosi iloinen siitä, että viikko alkoi tosi hienosti. Ei olisi alkanut, jos en itse olisi sitä tahtonut. Mutta mä tiesin, että kun mä saan sen hyvän fiiliksen päälle, kaikki on mahdollista. Ja niinhän se on! Kyllä kaikki on ihan mahdollista! Mulla ainakin on mukavaa, nyt mä tiedän sen!

tiistaina, tammikuuta 05, 2010

Positiivisesti surusta huolimatta

Tänään olen ihan positiivisella mielellä huolimatta siitä, että Jukka kertoi mulle suru-uutisen. En missään kohtaa halunnut mennä siihen väliin, kun hän jutteli Vladin kanssa, toi läimäys olkapäälle kertoi sen, että olen surussa mukana. Tänään vaan täytyy yrittää jaksaa olla positiivinen ja iloinen, sellainen kuin olen aina ollut. Tänään olen se iloinen nuori nainen, josta pidetään. Tänään olen hyvällä mielellä, vaikka maanantaina en pystynytkään ihan parhaimpaan kannustukseeni. Eikä aina kannustaessakaan pysty parhaimpaansa, sen olen huomannut tässä yhdeksän vuoden aikana, yritän nauttia tekemisestä edelleenkin!

maanantaina, tammikuuta 04, 2010

Vuoden ensimmäinen maanantai

Saa nähdä, saanko samanlaisen pöljän päivän, kuin mitä tässä viime päivinä on ollu. Olis muuten aika mahtavaa! Tänään tietty mietin, onko Vladi töissä heti aamulla vai onko iltavuorossa jommassakummassa vartin vaille yhdeksään asti illalla kulkevassa. Ihmettelin kovasti eilen, kun mä tärisin tosi kovin, tiedä sitten, johtuuko tosta sikainfluenssapiikistä, jonka otin. Mahtava fiilis on toivottavasti tulossa tänäänkin, mietin eilen, saisinko hyvän matkustusfiilikseni jatkumaan myös tänä vuonna, mä tiedän, että näin varmasti käy!

sunnuntaina, tammikuuta 03, 2010

Tätä ei juurikaan lounaisrannikolla ole nähty, mutta nyt....

Eipä tosiaankaan ole moneen vuoteen nähty tällaista lumimäärää lounaisrannikolla! En kyllä muista, että yhtenäkään vuonna olisi ollut näin paljon lunta, kun tässä oven edessäkin on melkoisesti kinosta. Tänä aamuna olen vasta huomannut, miten mukavaa on ollu nauttia lumesta! Tiedän sen taas, että kun koulut alkavat ja me lähdemme koirien kanssa ulos, Huisku nauttii ihan varmasti, kyllähän siitä nyt itsekin nauttii! En tiedä yhtään, mitä tekisin ja minne menisin, tänään on kyllä sellainen päivä, että voisi ihan kotonakin olla. Ainakin, kun Vladi vähän motkotti pakkasella lähtemisestä. Mutta fiilis on ihan kiva, nyt nautitaan!

lauantaina, tammikuuta 02, 2010

Kohta on kaikki hyvin

Kyllä, tuntuu siltä jo nyt! Saa nähdä, koska mulle käy niin, että olen paikkurin paras matkustaja! Sitä Jukka on mulle sanonut pitkin loppuvuotta! Laitoin jo omat parhaat ihmiseni, parhaaksi paikkurikuljettajaksi olin laittanut Vladin, näinhän se on mennyt koko vuoden! Äidin herätyskello kuuluu alakertaan, se tarkoittaa sitä, että hän on menossa pesulle ja minä syöksähdän kahvinkeittoon. Onko Vladi töissä tänäänkin, sitä en tiedä ollenkaan. Olisi kiva, jos olisi on hänen kanssaan sen verran mahtava kulkea!

perjantaina, tammikuuta 01, 2010

Iloinen uudenvuodenpäivä!

Ihan mukavasti tuntuu lähteneen liikenteeseen, vaikka olenkin aika väsyksissä, kun valvominen meni yli. Espoon ampumistapaus vaikutti myös, mutta aika vähän. Ei ihan kouluampumisiin verrattavaa, mutta vähän kuitenkin. Mulle sattui uudenvuodenaaton aikana paljon mukaviakin juttuja, esimerkiksi se, että päivällä ehdin kiepata Design Hilliin, missä en ollut koskaan käynyt! Hauskinta oli se, että Vladin lähtiessä varttia vaille kolme Märyyn mä olin ainoa matkustaja koko matkan aikana! Tänään on kaikki hyvin, nyt nautitaan!